Jo sen oman unelman ajatteleminen saa melkoisen hyvänolon tunteen aikaan, mikä tuntuu varpaissa saakka! Suuresta innostuksesta huolimatta monella se oman unelman tavoittelu tyssää kuitenkin lyhyeen. Tai ei edes aloiteta, vaan lakaistaan oma unelma tylysti maton alle. Tässä postauksessa kerron 5 tyypillistä syytä sille, miksi unelman toteuttaminen epäonnistuu.
Unelmasi eivät ole vain vain sattumaa. Se on sinulla syystä. Unelmasi on toive sisimmältäsi. Se on kutsumuksesi. Voisitko nyt antaa sille mahdollisuuden päästä lentoon? Ja ennenkaikkea mahdollisuuden itsellesi lähteä kohti haluamaasi, ja parantaa omaa elämänlaatuasi?
Lue alta tyypillisimmät kompastuskivet matkalla kohti omaa unelmaa. Syyt omalla kohdallaan on tärkeä tiedostaa ja kohdata. Sitä kautta esteet on myös taklattavissa sinun ja unelmasi väliltä!
5 syytä miksi unelman toteuttaminen epäonnistuu
1. Pelko
Sinua pelottaa, eikö niin? Hyvä, niin pitääkin! Se kertoo, että olet itsellesi merkityksellisen asian äärellä. Olisi syytä miettiä onko asia sinulle kovinkaan tärkeä, ja haluatko sitä ihan oikeasti, jos voit suhtautua siihen vain olkia kohauttamalla.
Pelko on luonnollinen osa jokaisen elämää, se on meidän selviytymistä tukeva tunne. Tarvitsemme pelkoa, se suojelee saaden meidät toimimaan kun vaaranpaikka on todellinen. Mutta yleensä kun lähdemme kohti jotain uutta, kyse ei ole konkreettisesta meitä uhkaavasta vaarasta.
Kun mietit muutostoivettasi tai unelmaasi, miksi ikinä sitä haluat kutsua, kysy itseltäsi pelon nostaessa päätään: Onko tässä oikeasti jotain vaarallista? Mikä minua uhkaa, jos lähden tavoittelemaan haluamaani?
Harvemmin löydät todellisia uhkia, joilta sinun pitäisi suojautua. Yleensä kyse on mielesi sinulle syöttämistä pelottavista ajatuksista liittyen johonkin ”noloon” .
Pelkäät epäonnistumista tai sitä mitä muut mahdollisesti ajattelevat siitä, jos epäonnistut tai ylipäätään yrität jotain. Tämä on täysin nrmaalia, sen kanssa kamppailevat kaikki jotka poistuvat mukavuusalueeltaan kohti uutta ja tuntematonta.
Kun näet unelmiaan toteuttaneita ihmisiä, voit olla varma, että kun he ovat aloittaneet jotain uutta, on heitäkin pelottanut. Kyse ei ole siitä, etteikö pelkäisi, vaan että toimii siitä huolimatta.
JA KERRON SINULLE PARI FAKTAA:
Mikään matka ei ole vain vaaleanpunaista tasaista kyytiä. Takapakit kuuluvat prosessiin. Sen sijaan, että antaisit niiden lamauttaa sinut, huomaa niiden arvo. Ne antavat sinulle arvokasta tietoa siitä, mihin sinun kannataa jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, ja mitä tehdä toisin.
Se, ettei kaikki mene heti kuten toivoisit, ei ole epäonnistuminen. Mutta jos lyöt heti takapakin tullessa hanskat tiskiin, ja lakkaat yrittämästä, on se oleellinen syy miksi unelman toteuttaminen epäonnistuu.
Ja mitä tulee muiden mielipiteisiin, niin ihmisillä on aina sanottavaa, jos he sen pään ottavat. Yritit sitten jotain, tai et. Jos joku haluaa puhua toisesta, hän tekee sen vaikka pelkästään istuisit kotona.
En vähättele pelon tunnetta.
Tiedän kokemuksesta, että kun se vyöryy ylitse, se estää toimimasta. Mutta kohtaamalla oma pelko, ymmärtämällä mistä se kumpuaa, ja esimerkiksi oikeiden kysymysten ja kyseenalaistamisen avulla se on mahdollista saada hallintaan.
Pelon tehtävä on olla apunasi ettet joudu vaaraan. Sen tehtävä ei ole estää sinua elämästä ja toteuttamasta itseäsi
2. Rajoittavat uskomukset
Meillä kaikilla on uskomuksia itsestämme, muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Uskomukset muokkaavat niin minäkuvaamme, kuin maailmankuvaamme. Uskomukset ja minäkuvamme ovat siis koko ajan yhteydessä toisiinsa. Siihen miten suhtaudumme eri asioihin ja itseemme, ja miten käyttäydymme, uskomukset vaikuttavat voimakkaasti. Huomasi sitä itse, tai ei.
Uskomuksia syntyy elämänhistorian aikana, varhaislapsuudesta alkaen. Nuo lapsuudessa syntyneet uskomukset ovat usein meiltä pimennossa. Ne ovat meille niin itsestäänselvyyksiä, ettei niiden olemassaoloa edes huomaa. Kuitenkin ne ohjaavat meidän ajattelua ja toimintaa.
Uskomuksemme voivat kannustaa ja vahvistaa, tai toisaalta rajoittaa ja estää.
Positiiviset uskomukset liittyen omaan itseesi, omiin mahdollisuuksiisi ja elämään, saa sinut varmasti helpommin toimimaan ja yrittämään jotain uutta.
Jos taas sinulla on edellämainittuihin hyvin pessimistinen tapa suhtautua, taustalla on rajoittava uskomus. ”Ei se kuitenkaan onnistu”, ”En ole tarpeeksi hyvä”, ”Unelmien tavoittelu on mahdollista vain tietyn tyyppisille ihmiselle, ei minulle”.
Hyvä uutinen on se, että USKOMUS ON NIMENSÄ MUKAISESTI USKOMUS, EI ABSOLUUTTINEN TOTUUS. Ja näitä uskomuksia on mahdollista muokata ja muuttaa. En sano, että se olisi helppoa, osa uskomuksista istuu meissä todella tiukassa. Mutta niiden työstäminen todella kannattaa, kun palkintona on sinua vahvistavia ja eteenpäin vieviä ajatuksia, tunteita ja lopulta tekoja!
Sinulla on mahdollisuus valita se miten puhut itsellesi, ja millaista tarinaa kerrot itsellesi. Voit aina muuttaa sitä.
3. Jonkin täydellisen odottelu
Kerrotko itsellesi, että aloitan sitten joskus, mutta nyt ei ole sopiva hetki? Oletko miten pitkään todennut, että nyt ei se sopiva hetki ole?
On totta, että tehdessäsi muutosta ja tavoitellessasi jotain uutta, ottaa se aikaa ja energiaa. Ja totta on, että joskus elämässä on parempia ja joskus huonompia hetkiä aloittaa. On tilanteita, kun aloittaminen ei juuri siinä hetkessä ole mahdollista. Mutta jos saat itsesi kiinni siitä, että aina on jotain, miksi nyt ei voi, on syytä taas kysyä itseltään: Haluanko asiaa oikeasti? Onko se sittenkään minulle niin tärkeää?
Mikään ei odottamalla tule täydelliseksi. Ei ajankohta, etkä sinä. Ei ole olemassa sellaista kuin ”täydellinen”. Meistä jokainen on epätäydellinen, ja aina on uutta opeteltavaa ja parannettavaa. Jokaisen ajankohdan voi kategorioida halutessaan siihen ”ei hyvä hetki-aloittaa”.
Tärkeää on kirkastaa itselleen mitä oikeasti haluaa. Uudet asiat vaativat aina ajankäytön uudelleen muokkausta. Uskalla kuunnella sisältäsi kumpuavia aitoja toiveitasi ja unelmiasi, ja tee sille aikaa. Älä odota että jokin ”täydellinen hetki” tupsahtaa eteesi, että voit aloittaa.
Mikäli odotat että olisit joskus täysin valmis, niin suosittelen lopettamaan sen nyt. Mikä elämässä on ihanaa, on se että aina on mahdollista kehittyä. Koskaan ei ole valmis paketti. Ja jostain on aina aloitettava. Kukaan ei ole ollut mestari aloittaessaan jotain uutta.
Jos kaikki olisivat ihmiskunnan historiassa jääneet odottamaan täydellisyyttä itsessään tai ajankohdassa, tässä maailmassa ei kukaan olisi koskaan saanut mitään aikaiseksi.
4. Tarvitaan useita päätöksiä
Olisihan se ihanaa, että kerran kun vaan jotain päättää niin siitä eteenpäin kaikki vaan soljuu tasaisesti eteenpäin. Todellisuudessa sinun täytyy päättää sama asia moneen kertaa. (Jossain vaiheessa mahdollisesti joka päivä).
Kun lähdet kohti jotain uutta, joudut poistua tutulta mukavuusalueeltasi. Epäröinnin ja epäuskon hetkiäkin osuu tiellesi. Mikään matka ei myöskään ole ainoastaan tasaista nousua. Näiden tiedostaminen, ja varautuminen niihin on tärkeä osa unelmasi tavoittelua.
Sinun täytyy tehdä se sama päätös yhä uudelleen ja uudelleen jatkaa niistä epämukavistakin hetkistä huolimatta. Tällöin on tärkeä muistuttaa itseään siitä, MIKSI on uudelle polulle lähtenyt. Kysy tuolloin myös itseltäsi: Kumpi voisi satuttaa sinua enemmän, tekeminen vai tekemättä jättäminen?
Lisäksi oman unelman, ja oman matkan visualisointi mielessäsi on tehokas keino saada taas silmäsi innostuksesta säihkymään. Päätös on taas helppo tehdä, kun suuntaat mielesi niihin ihaniin tunteisiin mitä unelmasi tavoittelu saa sinussa aikaan.
Jokaiseen matkaan kuuluu epäröinnin hetkiä. Muistuta tuolloin itseäsi siitä, miksi aloitit. Ja tee päätös uudelleen. Niin monta kertaa kun on tarve.
5. Hyvinvoinnista huolehtiminen unohtuu
Kun lähdet kohti uutta, se helposti tempaisee mukaansa niin että moni muu asia unohtuu. Muistathan kiinnittää huomiota siihen. Vaikka panostat johonkin ja annat sille paljon aikaasi, et voi tehdä sitä hyvinvointisi kustannuksella. Muuten matka tyssää jossain vaiheessa ihan varmasti.
Unelman tavoittelu vaatii poistumista omalta mukavuusalueelta. Se vie sinulta paljon enemmän energiaa, kuin tuttu ja turvallinen mikä tapahtuu sinulla rutiinilla. Tee asioita mitkä lataavat sinulle hyvää energiaa ja voimaannuttavat.
Pidä kiinni riittävästä levosta ja palautumisesta. Suuri innostuminen aiheuttaa myös stressiä, toki positiivista sellaista. Yhtälailla, se saa myös hermostosi käymään ylikierroksilla ja näin kuormittaa sinua. Muista siis painaa jarrua ja rentoutua säännöllisesti. Huolehdi myös säännöllisestä rytmistä muidenkin perusasioiden suhteen (syöminen, liikkuminen jne), ne tukevat hyvinvointiasi ja jaksamistasi tehdä haluamiasi asioita.
Äläkä unohda ihmissuhteitasi. Varaa aikaa myös läheisillesi ja ystävillesi
Mikään unelma ei ole sen arvoinen, että se maksaa oman hyvinvointisi
Mielestäni ei oikein voida edes puhua unelmasta, jos olet sitä tavoitellessasi laiminlyönyt itsestäsi huolehtimisen ja lopussa voit ainoastaan huonosti. Ja mitä luultavimmin et ole jaksanut jatkaa kovinkaan kauaa.
Vaikka unelman tavoittelu vaatii ponnisteluja, on tarkoitus on myös nauttia siitä matkasta! Pelkkä lopputulokseen tuijottaminen harvemmin kantaa pitkälle, jos matkanteko ei ole mielekästä.
Pidä huoli itsestäsi, uskalla kuunnella sydämesi ääntä ja antaudu omalle polullesi!
🖤Vuokko
Onko sinulla tili somessa? Toivottavasti tavataan siellä, tervetuloa seuraamaan!