Kukapa ei välillä kaipaisi vähän ylimääräistä luksusta omaan sauna- tai suihkuhetkeen. Se onnistuu helposti esimerkiksi jalkakylvyllä, tai vartalonkuorinnalla. Ja tekee hyvää niin monin tavoin. Etkä tarvitse tähän ostettuja kalliita tuotteita. Voit tehdä kosmetiikkaa myös itse, ja tykötarpeet löytyvät pääosin keittiöstäsi. Itsetehty kosmetiikka on myös ihana lahjaidea läheiselle. Jaan nyt kaksi ohjetta ihaniin hemmotteluhetkiin. Mikä parasta, aikaa ei näiden tekemiseen vierähdä kuin muutama minuutti!
Huomioi itsesi tai läheisesi itsetehdyllä kosmetiikalla
Rauhoittava jalkakylpy
(alkuperäinen ohje Kodin kuvalehdestä)
Itse huomaan usein että ihonhoidossa jalat unohtuu helpoiten. Erityisesti jalkapohjat. Kuitenkin ne ovat meillä jatkuvassa käytössä, ja joutuvat näin melkoisen koville. Jalat ja jalkapohjat ehdottomasti ansaitsee huomiota ja hoivaa.
Tämä ihastuttava jalkakylpy saa tuoksunsa laventelin eteerisestä öljystä, millä on myös rauhoittava vaikutus. Tämä onkin aivan ihanan rentouttava tehdä illalla ennen nukkumaanmenoa.
Lisäksi suolakylpy on mainio apu saadaksesi pehmoisammat jalkapohjat. Suola pehmentää ja poistaa ihon pintakerroksen kuolleita ihosoluja. Imeytyessään ihon pintaan se kerää kosteutta alemmista ihokerroksista, ja iho alkaa kosteuttaa itse itseään. (Terve.fi)
Tarvitset:
- 3 dl karkeaa merisuolaa
- 3 rkl sulaa kookosöljyä
- n. 3 tippaa laventeli eteeristä öljyä
- + Halutessasi voit lisätä muutaman tipan sinistä elintarvikeväriä. Lahjaksi annettaessa se on aika söpö lisä!
Sekoita kaikki ainesosat hyvin yhteen, ja laita puhtaaseen, kannelliseen lasipurkkiin. Yhteen jalkakylpyyn riittää n. 2-4 rkl riippuen käyttämäsi veden määrästä.
EXTRAVINKKI: Joskus sekoitan iltaisin 1-2 tippaa laventelin eteeristä öljyä kookosöljyyn, ja hieron jalkapohjiin (toisinaan hieman myös ohimoille) rentouttamaan ja rauhoittamaan nukkumaanmenoa varten.
Käytäthän aitoja eteerisiä öljyjä, ja maltilla. Ne ovat voimakkaita, joten tippamäärien kanssa ei kannata liioitella!
Vartalonkuorinta
Vartalonkuorinta tuo myös sauna/suihkuhetkeen ripauksen ylellisyyttä. Ja tämän jäljiltä iho on pehmeä ja kosteutettu. En edes muista milloin olisin viimeksi ostanut valmiita kuorintatuotteita, itsetehty toimii niin hyvin.
Hunaja on 100% luonnontuote. Sen sisältämien kivennäis- ja hivenaineiden, flavonoidien, aminohappojen, entsyymien, vitamiinien jne avulla voit helliä itseäsi niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Se mm. poistaa mekaanisesti kuollutta sarveissolukkoa, kosteuttaa, rauhoittaa, pehmentää ja puhdistaa. (saunamaailmalla.com)
Itse käytän hunajaa välillä ihan siltäänkin saunassa. Hieron sillä kipeitä/kireitä lihaksia, ja se kyllä rentouttaa.
Kuorintaan tarvitset:
- 1dl luomu hunajaa
- 1 rkl hienoa merisuolaa / hienoa Himalajan ruususuolaa
- 1 rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
- + Halutessasi n. pari tippaa appelsiini eteeristä öljyä
Sekoita kaikki aineosat hyvin yhteen. Säilytä seosta puhtaissa, kannellisissa lasipurkeissa.
(Ps. Mikäli käyt kuorinnan kanssa saunassa, muistathan suojata lauteet.)
Itsetehty kosmetiikka / hemmotteluhetket ovat siis tosi helppoja toteuttaa. Rentouttavia hetkiä sinulle niiden parissa. Ja jos annat lahjaksi, niin koristele lasipurkki esimerkiksi tarroilla ja koristenauhoilla.
🖤Vuokko
Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä postaus: Käytkö usein ylikierroksilla? Miksi ja miten rauhoittaa hermostoa?
Oletko somessa? Toivottavasti nähdään siellä!